Ympäristö

KESTÄVÄN KEHITYKSEN SATAMATOIMINTA

Hangon Satama on yksi merkittävimpiä kansainvälisten merikuljetusten solmukohtia Suomessa. Hanko sijaitsee Suomen eteläisimmällä kärjellä Itämeren ja Suomenlahden ja Saaristomeren rajalla. Satama sijaitsee osittain keskellä kaupunkia suojellussa kulttuuriympäristössä, mikä asettaa toiminnalle korkeita vaatimuksia. Satama toimii myös ainutlaatuisessa ympäristössä meren ympäröimänä, jossa toimintaympäristön määrittävät useat pohjavesi-, luonnonsuojelu- ja Natura 2000 verkostoon kuuluvat alueet.

Sataman keskeisin ympäristövaatimus on herkästä ympäristöstä huolehtiminen.

Hangon Satama Oy on luonut toiminnalleen ympäristöpolitiikan vaatimuksineen ja tavoitteineen.

Hangon Sataman ympäristöpolitiikka 28.4.2020.

Hangon Satama Oy:lle on vuonna 2020 myönnetty Suomen Hyvä YVA palkinto parhaasta ympäristöarviointityöstä, eli monessa mielessä satama on edelläkävijä ympäristötyössä satamakentässä.

 

YMPÄRSTÖLUVAN ALAISTA TOIMINTAA

Satamatoiminta Suomessa vaatii Ympäristösuojelulain 28 § 1 momentin mukaan ympäristölupaa. Hangon Satama Oy:n satamatoiminnalle on myönnetty toistaiseksi voimassa oleva ympäristölupa Länsisataman osalta vuonna 2003, Ulkosataman osalta vuonna 2012 ja Koverharin sataman osalta vuonna 2015. Ympäristölupa asettaa ehtoja sellaiselle toiminnalle, joka vaikuttaa esimerkiksi viihtyvyyteen (melu), veden ja ilman laatuun, maaperään ja pohjavesiin. Hangon Satama Oy pyrkii kaikessa toiminnassaan vaikuttamaan siihen, että sekä sen oma että satama-alueen muiden yritysten toiminta kuormittaa ympäristöä ja asukkaita mahdollisimman vähän.

Satamassa käyvien alusten ja satama-alueella toimivien yritysten on kaikessa toiminnassaan huomioitava Hangon satamatoimintaa määrittävä voimassa oleva ympäristölupa. Valvovat viranomiaset tarkistavat säännöllisesti, että ehtoja noudatetaan.

Tutustu ympäristölupiin kohteessa

Länsisataman toiminnan ympäristölupa
Dnro: LSY-2003-4-483

Ulkosataman toiminnan ympäristölupa
Dnro: ESAVI/295/04.08/2012

Koverharin sataman toiminnan ympäristölupa
Dnro: LSY-2002-4-365
ESAVI/427/04.08/2010
ESAVI/83/04.08/2012
UUDELY/1848/2015

 

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN HALLINTA

Melupäästöt

Satamassa melua aiheuttavat alukset, työkoneet ja yleinen liikenne alueella. Sataman melutasoa valvotaan meluselvityksillä, joissa tarkastellaan satamatoiminnan melupäästöjä erilaisissa tilanteissa ja verrataan arvoja satamien ympäristöluvissa määriteltyihin arvoihin. Hangon Satama teettää uudet meluselvitykset melumallinnuksineen säännöllisesti tai parametrien muuttuessa ympäristölupaehtojen mukaisesti.

Jokapäiväisessä yhteistyössä alueella toimivien yritysten kanssa haetaan jatkuvasti parannuksia mm kone- ja laitekantaan. Lisäksi kehitetään jatkuvasti tehokkaampia, turvallisempia ja vähemmän melua aiheuttavia toimintatapoja. Satama suhtautuu kaikkeen meluun erittäin vakavasti. Hangon Satama Oy on myös mm. ensimmäisenä satamana Suomessa mitannut aiheuttamiansa vedenalisia ääniä.

Päästöt ilmaan

Keskeisimpiä ilmapäästöjä syntyy alusliikenteestä. Laivaliikenteen rikkipäästöt ovat entisestä selvästi pienentyneet, kun Itämeren erityisalueelle astui vuonna 2010 voimaan rikkidirektiivi. Vuoden 2015 alusta alkaneen tiukennuksen jälkeen laivojen rikkipäästöjä on rajoitettu 0,1%:iin koko Itämerellä. Hangon satamassa käy myös vaihtoehtoisia polttoaineita käyttäviä aluksia, mm LNG aluksia.

Päästöt mereen

Hangon Länsisataman ja Ulkosataman vaikutuksia ympäröivään merialueeseen on tarkkailtu vuosia. Molempien satamien lähialueen vaikutuksista on pitkiä tarkkailupisteiden aika- datasarjoja. Olemassa olevien tietojen valossa sataman vaikutukset merialueen tilaan ovat pienet.

Kehityshankkeet ja uusinvestoinnit merialueilla edellyttävät aina vesilupia, jotka määrittelevät rakentamisen reunaehtoja ja ympäristövaikutuksia.

Hangon Satama on myös huolellisesti varautunut onnettomuuksiin, joissa mereen saattaisi valua vaarallisia aineita. Varautuminen on jatkuvaa, 24 tuntia vuorokaudessa, vuoden jokaisena päivänä.

Alusjätteet

Alusjätelainsäädännön mukaan alusten on jätettävä jätteensä satamaan. Hangon Sataman liikenteestä valtaosa on säännöllistä linjaliikennettä missä varustamot itse voivat järjestää jätehuoltoaan. Muilta osin Hangon satama järjestää nykyaikaisen jätteen käsittelyn alueillaan.

 

TAVOITETILA

Hiilineutraali Satama

Hiilidioksidipäästöjen leikkaaminen satama-alueella on yksi sataman päätavoitteista tulevina vuosina. Yhteistyössä varustamoiden ja alueiden toimijoiden kanssa tavoitteena on energiatehokkuuden nostaminen ja uusiutuvien energiamuotojen käytön lisääminen. Tavoitteeseen pääsemiseksi osapuolet ovat yhdessä ja erikseen laatineet toimenpidesuunnitelmia. Hangon Satama Oy:n oma tavoite on 100 % hiilineutraali satamatoiminta ensimmäisenä Suomessa vuoteen 2024 mennessä.   


162 aurinkopaneelia Voimakasiini rakennuksen katolla