Vuoden 2023 liikenne ja tulos
Vuosi 2023 oli Hangon Sataman kannalta merkkivuosi. Hangon Satama täytti 150 vuotta ja juhlavuotta vietettiin monella eri tavalla, järjestettiin asiakastilaisuus, avoimet ovet päivä ym muita tilaisuuksia. Syksyllä ilmestyi myös sataman historiikin toinen osa ”Alussa oli satama 2”.
Liikenteellisesti vuosi 2023 oli maailmanlaajuisesti hyvin poikkeuksellinen. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on tuonut uutta, ennenkokematonta epävarmuutta talouskehitykseen. Inflaatio ja yleinen hintojen nousu oli kova alkuvuonna ja Suomen talous vajosi taantumaan. Tämä näkyi myös sataman toiminnassa ja liikennemäärä laski 15 prosenttia verrattuna vuoteen 2022 ja päätyi 4,4 miljoonaan tonniin.
Kaikissa tavaralajeissa paitsi autoissa näkyi selvä lasku. Uusia autoja tuotiin Hangon sataman kautta 96000 kappaletta vuoden aikana. Viennin osuus liikenteestä oli 54 % ja tuonnin 46 %. Hangon satamissa kävi vuoden aikana noin 1500 alusta.
Yhtiön liikevaihto vuonna 2023 oli 13,5 M€ ja liikevoitoksi muodostui 1,8 M€. Tulos oli tyydyttävä ja yhtiön hallitus esittää yhtiökokoukselle että osinkoa jaetaan 500 000 euroa.