Satamavalvoja Peter Huldin on viihtynyt toimessaan jo pian 30 vuotta. Tänä aikana satama, teknologia ja laivat ovat muuttuneet, mutta pysyviä iloja ovat merellinen työympäristö, fyysinen työ ja erilaisten ihmisten kohtaaminen.

Peter Huldin kävi jo 1970-luvulla merillä olon ohessa välillä satamatöissä esimerkiksi taljauksen eli lastintarkastuksen sekä ahtauksen parissa. Satamavalvojaksi hän siirtyi Hangon sähkölaitokselta vuonna 1994.  

”Siihen aikaan satamavalvojat ja nosturinkuljettajat tuurasivat tarvittaessa toisiaan. Ensimmäisessä nosturiajossa ajattelin tulleeni sittenkin väärään hommaan, mutta kyllä sekin alkoi pian sujua. Nautin myös satamasta hienona työpaikkana, sillä viihdyn meren lähellä”, kertoo Huldin. 

Hangon noin 12 satamavalvojaa tekevät edelleen toisinaan nosturiajoa, mutta muuten työ on töijäämistä eli laivojen laituriin kiinnittämistä ja irrottamista, kaijojen huoltoa, erilaista kunnossapitoa sekä operointia omalla veneelläkin. Satamassa toimivan vartiointiliikkeen lisäksi myös satamavalvojat varmistavat, ettei alueella liiku asiattomia ulkopuolisia.  

”Aloittaessani työt koko satama toimi ihmisille avoimena kulkureittinä, mutta nykyisten liikennemäärien aikana tätä olisi outo ajatella. Turvatoimet ovat tiukempia ja koko alue on tarkasti vartioitu.” 

Satamassa muutos on pysyvää

Satama-alue on muuttunut Huldinin vuosien aikana muutenkin. Nosturit ovat vähentyneet, sillä ahtaajilla on omat kalustonsa. Kaijoja on entistä enemmän, ja niihin saapuvat laivat ovat kasvaneet sekä liikenne moninkertaistunut.  

”Laivoja saattaa tulla päivässä yhtä paljon kuin ennen viikossa. Ne voivat tulla aamulla ja lähteä jo keskipäivällä, joten satamassaoloaika on lyhyt ja hektinen. Kaikkialla on enemmän tietotekniikkaa ja käytössä ovat VHF-puhelimien lisäksi kännykät. Nyt nähdään puhelimesta missä laivat ovat tulossa, kun ennen sitä joutui arvioimaan vaikkapa kovassa sumussa. Kaikki ei ollut ennen paremmin”, nauraa Huldin. 

Kolmen vuosikymmenen aikana hän on nähnyt sataman vaiheissa niin myötä- kuin vastatuultakin. Jälkimmäistä edusti etenkin Railship-liikenteen loppuminen vuonna 1998.  

”Silloin liikenne hiljeni, ja olin jonkin aikaa huolissani sataman tulevaisuudesta. Mutta sitten tuli Transfennica ensin kahdella laivalla ja pian useammalla, ja nyt jo noin puolet liikenteestä on sitä. Iso muutos oli myös Koverharin sataman osto, joka olikin kaupungilta erinomainen päätös.”  

Kaiken kaikkiaan satama on kehittynyt Huldinin mukaan koko ajan eteenpäin, ja hän uskoo näin jatkuvan tulevaisuudessakin.  

Kroppaa likoon työssä ja jujutsussa

Omassa työssään Huldin nauttii erityisesti ulkosalla olosta, tehtävien ja päivien vaihtelevuudesta ja siitä, että tehtäviin sisältyy ruumiillista työtä. 

”Työ on köysien ja muiden kanssa välillä ja varsinkin talvella raskasta, mutta se tekee kropalle vain hyvää. Olen harrastanut yli 20 vuotta brasilialaista jujutsua, joka pitää paikat mukavasti notkeina ja lihakset kunnossa”, hän toteaa.  

”Satamaympäristön plussapuoliin kuuluu sekin, että saa olla tekemisissä monenlaisten ihmisten kanssa. Mukavaa väkeä riittää ahtaajista, laivoihin, luotseihin ja rekkakuskeihin. Ollaan koko jengi yhteisellä asialla ja tehdään yhteistyötä sujuvan liikenteen puolesta.” 

« Takaisin