Tuontisihteeri Lotta Kojo seuraa Hangon sataman elämää aitiopaikalla. Eli juuri siinä, josta näkee jatkuvasti muuttuvan meren, merilinnut, laivat ja tietysti koko sataman viime vuosikymmenien kehityksen.  

Hangon satamasta osaa tietysti parhaiten kertoa aito, paljasjalkainen hankolainen. Lotta Kojolle satamaympäristöstä tuli hyvin tuttu jo varhain äidin työpaikan eli tullilaitoksen kautta, joka oli siihen aikaan keskellä satamaa.  

”Nuoruudessani tykkäsimme käydä ongella ja keräilemässä leppäkerttuja tuolla nykyisen aallonmurtajan paikkeilla. Se oli siihen aikaan mahdollista, sillä satama-aluetta ei oltu mitenkään aidattu vaan sen läpi kulki ihan tavallinen kaupunkitie. Siinä sitä vaan pyöräiltiin ja käveltiin pitkin ja poikin satamaa ilman mitään rajoituksia”, muistelee Kojo. 

Myöhemmin satama tuli tutuksi myös työympäristönä. Tuore merkonomi ehti olla kolmisen vuotta kanslistina koulutoimen palveluksessa, kunnes satamakonttorissa vapautui kanslistin virka. 

”Keksin hakea sitä – ja tänne mä sitten juutuin. Eli kaupungin palveluksessa tulee syyskuussa täyteen yhteensä 40 vuotta.”   

Uusia askelia turvatoimissa ja tietotekniikassa

Kojo aloitti työt pienehkössä konttorissa, jonka henkilöstön muodostivat satamajohtaja, satamakapteeni ja kaksi kanslistia. Laivaliikenteen käytössä oli tuolloin kaksi satama-aluetta, joista vapaasatama-alueen ulkosatama palveli Railship-junalauttaliikennettä ja muu liikenne oli pääosin Länsisatamassa.  

Ihmiset saattoivat edelleen liikkua avoimessa satamassa vapaasti, ihmetellä ulkomaisten laivojen väkeä ja vaikkapa tutustua komeisiin kreikkalaisiin merimiehiin. Turvatoimet tiukentuivat ja alue aidattiin lopulta vasta 2000-luvulla. Tähän johtivat ensin New Yorkin vuoden 2001 terrori-isku ja sitten voimaan tullut ISPS-turvallisuussäännöstö (International Ship and Port Facility Security Code).  

”Alkuvaiheessa työ oli sellaista normikonttorihommaa eli kokousten pöytäkirjojen ja esityslistojen kirjoittamista, kopiointia, postitusta ja kirjeenvaihtoa. Kaikki tehtiin käsin kirjoituskoneella, mutta oli meillä telex, jolla laitettiin viestejä merenkulkuhallitukselle. Sitten tuli faksi, joka oli valtavan iso uutuus. Ystäväni pruukaakin sanoa, että ’kun faksikin on keksitty, niin mikään ei ole mahdotonta”, nauraa Kojo.  

Joskus 1990-luvun alussa konttoriin tuli ensimmäinen pc-tietokone, jonka Word Perfect -ohjelma oli vielä melko yksinkertainen. Sitä seurasivat myöhemmin hieman haasteellisempi Word sekä muut tiedonkäsittelyn ihmeet. Sataman yhtiöittämisen jälkeen esimerkiksi kirjanpito ja myyntireskontrat siirtyivät kaupungilta satamakonttorin väelle, jota onkin nykyisin lähes kymmenen henkeä.   

Mukavassa työympäristössä homma toimii   

”Vuosien varrella tehtävät ovat monipuolistuneet ja työ on edelleen kivasti itsenäistä. Eikä tämä ole ihan mikä tahansa konttori, sillä olemme aidosti satamatunnelmassa aivan meren, kauniiden maisemien ja luonnon äärellä. Nyt ikkunasta näkyvät merilintujen keväiset soidinmenot, ja joskus aalloista kurkkaa hylje”, kertoo Kojo.    

”Työympäristönä satama on mukava myös sikäli, että yhteistyö eri toimijoiden välillä on helppoa ja sujuvaa. Tämä on sellainen pieni suuri satama, jossa ei ole suurta ja raskasta hierarkiaa, vaan palvelut pelaavat joustavasti ja tehokkaasti. Olemme saaneet siitä paljon kiitoksia asiakkailta ja esimerkiksi rekkakuskeilta. He kulkevat paljon muissakin satamissa ja ovat todenneet, että hommat toimivat.  

Kojolla on satamaelämää takana jo vuosikymmeniä ja muutamia vuosia vielä edessäkin ennen eläkepäiviä. Meri ja laivat säilyvät varmaan sydämessä silloinkin, vaikka mieli onkin jo muualla. 

”Luulen, että satama saa olla sitten rauhassa, kun täältä lähden. Rakastan matkustamista, käsitöitä, lukemista, ulkoilua ja ystävien kanssa touhuamista. En usko, että tulee ajankäyttöongelmia. Ja jos terveyttä riittää, niin voihan sitä vielä ottaa vielä jotain pieniä hommia, jos huvittaa. Sitten on vapaus tehdä mitä huvittaa!” 

« Takaisin