”Suurten vuorolaivain lähtiessä”
Uudessa Suomettaressa ja myöhemmin myös Länsi-Uusimaassa vuonna 1923 julkaistiin tunnelmallinen kuvaus, joka kertoo matkustajalaivan merelle lähdöstä vuosisadan alun Länsisatamassa.
”Suurten vuorolaivain lähtiessä valitsee Hangon satamassa mitä vilkkain elämä. Kiljuvassa pakkasessa, pimeässä ja usein pyryssäkin lappaa laivanmatkustavaisia sadoittain, siirtolaisia, kauppamatkustajia, matkailijoita, oppiretkeilijöitä.
Passeja tarkastetaan, paikkoja osoitetaan, komeana kuin palatsi kaikkine valaistuine ikkunoineen ottaa laiva vastaan elävän kuormansa, valtavista savutorvista kiertelee savu hiljalleen, höyry pihisee putkissaan, vipulaitokset kahleineen ratisevat, viimeisiä voilähetyksiä siirretään laivan onteloihin tulisella kiireellä.
Lyhyet ovat vastaukset, joita laivan miehistö ennättää antaa neuvottoman näköisille kysyjille, kello kilahtaa kerran, toisen ja kolmannenkin, lyhyeen ja ilman huiskutuksia erotaan täällä Suomen rannasta.
Monias matkustaja on ehkä ennättänyt epäröiden katsoa jääpuuroa, jonka läpi pitäisi sulalle päästämään, mutta useimmat siihen hyvin vähän huomiota kiinnittävät. Liike on muuttunut säännölliseksi, se ei enää herätä sanottavasti uteliaisuutta, turvallisena jokainen hakee paikkaansa, järjestelee oloaan tulevaa yötä varten niin mukavasti kuin suinkin ja omistaa joutoaikansa mieluummin komean laivan tutkimiseen.
Ensi luokassa soitellaan virvoituksia kuin ravintolassa ainakin, poltellaan tupakkaa, luetaan sanomalehtiä odotellen iltasta tai vuoteiden valmistumista ikään kuin mukavassa ensiluokan hotellissa rasittavan rautatiematkan jälkeen.
Mitäpä siinä, vaikka ulkona vinkuu myrsky ja lumituisku sakeaan, vaikka jääkentät ovat liikkeessä, johtavat valot kadoksissa ja sumutorvi kamalasti mylvii tuiskuun hävinneestä majakasta. Mutta joku kuitenkin jää kannellekin, ehkä pelonsekaisella tunteella, ehkä myös kiihtymyksellä tähän omituiseen kamppailuun ihmisen ja hänen käskettäviensä luonnonvoimien välillä.”
(Lähde: Birgitta Ekström Söderlund ja Marketta Wall: Alussa oli satama, 2001)