Sataman esihistoriaa
Hangon satama viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhliaan, mutta sen esihistoria ulottuu vuosisatoja kauemmas. Hangethe-niminen paikka mainitaan kirjallisissa lähteissä ensi kertaa 1200–1300-luvuilla, ja asutusta alueella oli viimeistään 1500-luvulla. Ensimmäinen satama oli luultavasti nykyisen kaupungin pohjoispuolella sijainnut Kappelisatama. Myöhemmin satamatoimintaa oli ainakin niemen eteläpuolisessa Hauensuolen salmessa sekä alun perin Berghamniksi kutsutussa itäsatamassa.
Uppsalan piispa Olaus Magnus ylisti Hangon alkuaikojen satamaolosuhteita vuonna 1555: ”Hangon erinomainen satama on niin hyvä ja turvallinen, että sen kaltaista ei liene koko pohjoisella pallonpuoliskolla tai ei ehkä koko maapallolla.” Kiitos kauniista ylisanoista piispalle, vaikkei hän ilmeisesti ollutkaan itse koskaan käynyt Hangossa. 🙂
(Lähde: Birgitta Ekström Söderlund ja Marketta Wall: Alussa oli satama, 2001)