Tunnettu kansatieteilijä Sakari Pälsi julkaisi vuonna 1927 kirjan Suuri, kaunis ja ruma maa, jossa hän kertoo muun muassa voidrittelien eli voitynnyrien lastauksesta Hangon satamassa varsin kriittiseen sävyyn.

Hangon sataman perustamisen aikoihin Suomen merkittäviin vientiartikkeleihin kuului voi, jota laivattiin ulkomaille kasvavia määriä aina 1860-luvulta ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Esimerkiksi huippuvuonna 1905 sitä vietiin 51 kg:n voidritteleissä eli tynnyreissä yhteensä yli 16 miljoonaa kiloa.

Vuoden 1927 tekstissään kansatieteilijä Sakari Pälsi arvostelee karkeasti voita lastanneiden ahtaajien otteita. Hän esittää jopa salaliittoteorian, jonka pohjana ovat aitosuomalaisen negatiiviset tunteet ruotsinkielistä väestönosaa kohtaan.

”Jaloimmaksi Suomen vientitavaraksi kehuttiin voita, ja laivan kulun kannalta se asetettiin ainakin siirtolaisten edelle, koska näiden piti sovittaa matkansa Englannin voimarkkinalain mukaan. Periaate on oikea, kiirehdittäköön vain voi tuoreena myytäväksi ja annettakoon maansa jättäjien odottaa… Mutta töykeästi tuota kallista ravintorasvaa kohdeltiin Hankoniemen laiturilla.

Hankoniemessä ei vain lastata voita laivaan, vaan sitä vaivataan ja vatvotaan uudestaan, kirnutaan vanteineen ja kimpineen toiseksi luonnontuotteeksi. Ei pidä ihmetellä, jos englantilaiset ostajat onkisivat siitä kaikenlaisia lisäaineksia, vaikka touvinpätkiä ja pelastusrenkaita tai kevyen sarjan rantajätkiä vöineen, housuineen, kokonaisina.

Muistan ikäni, kuinka sydämettömästi dritteleitä heitettiin rautaruuman seinään. Kauniit tynnyrinlaidat rusentuivat, uurteet murtuivat ja vanteet katkeilivat, ja kappaleet sinkoilivat. Tavan takaa pohja irtaantui, eikä sitä yritetty panna paikoilleen. Tuskin ainoakaan viiden drittelin kimppu pääsi pohjalle ehjänä. Jos joku laskeutui siivosti ja säilyneenä, niin vinssimies repäisi sen uudelleen ilmaan, heilautti seinästä seinään ja pudotti ryskyen pohjalle.

Hankolaisissa voinlastaajissa on erityinen luonnonvika. Näytti ihan ilmeiseltä, että Hankoniemessä voita pideltiin pahoin tahallaan. Kolhiminen tuntui järjestelmälliseltä. Päätelmä olisi ollut selvä: Hangon ruotsalaiset lastaajat, ruotsalaiset rantajätkät ja ruotsalaiset herrat tekevät parhaansa pilatakseen suomalaisen voin ja vahingoittaakseen sen suomalaisia valmistajia ja suomalaisia lähettäjiä.”

(Lähde: Birgitta Ekström Söderlund ja Marketta Wall: Alussa oli satama, 2001)

« Takaisin