Koverharin sataman toiminta
Satamatoiminta Koverharissa käynnistyi keväällä 2017.
Kuluvan vuoden aikana Hangon Satama Oy on tehnyt paljon kunnostustöitä vanhan Koverharin sataman alueella, kenttiä on parannettu ja vahvistettu, raiteita korjattu ja ylikäytäviä paikattu ym.
Tällä hetkellä Hangon Satamalla on noin 30 ha uutta kenttätilaa tarjottavana asiakkaille.
Heinäkuussa käynnistyi toisen laiturin (KOV1) kunnostustyöt. Sen myötä valmistuu 250 metriä uutta modernia nykymeriliikenteelle sopivaa laituria. Samalla satama-allas syvennetään 11 metriin (kulkusyväys 10 metriä). Työt valmistuvat alkuvuodesta 2018.
Investoinnit Koverharin satamaan ovat tämän ja ensi vuoden aikana noin 7 miljoonaa euroa.
Swecem Ab:n sementtitoiminta on hiljaisen kesän jälkeen taas käynnissä.
Koverharin sataman osalta Nord Stream 2 projekti käynnistyi heinäkuun lopussa. Satamassa on varastoituna jo noin 2000 kappaletta Venäjältä rautateitse tulleita putkia. Junia tulee joka vuorokausi ja toiminta jatkuu pitkälle ensi vuoteen.
Viime viikolla käynnistyi myös laivatoimitukset Kotkasta Koverharin satamaan. Aluksi laivoja tulee joka toinen päivä ja lokakuusta lähtien joka päivä ja laivaukset jatkuvat koko loppuvuoden. Kaiken kaikkiaan putkia tulee Koverharin satamaan reilu 60 000 kappaletta ja vastaava määrä putkia laivataan ulos kaasuputkien rakennusvaiheessa.
Tällä hetkellä Koverharin satamassa työskentelee jo kymmeniä lastinkäsittelyn ammattilaista ja työpaikkoja syntyy lisää projektin edetessä.