Lehdistötiedote 10.4.2017

Hangon Sataman alkuvuoden 2017 liikenne

Hangon Sataman tavaraliikenteen määrä ylitti taas maaliskuussa 2017 neljänsadantuhannen tonnin, päätyen vajaaseen 408 000 tonniin. Tavaraa liikkui 6,2 % enemmän maaliskuussa 2017 kuin vastaavana ajanjaksona 2016. Kolmen ensimmäisen kuukauden aikana Hangon Satamassa on käsitelty vajaat 1,2 miljoona tonnia. Sekä tuonnin että viennin kasvu jatkui ja kasvua kertyi 4 % edelliseen vuoteen verrattuna.

Aluksia kävi Hangon satamassa alkuvuonna 468 kappaletta. Vuonna 2016 vastaava luku oli 478 (-2 %).

Suuryksikköliikenne on jatkunut vilkkaana, ja varsinkin konttiliikenne vilkastui heikohkon alkuvuoden jälkeen. Myöskin hyvä vire uusien autojen tuonnissa sai jatkoa maaliskuussa.

 

Hangon Satama – Hangö Hamn Oy Ab

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Anders Ahlvik, 050-511 6323

« Takaisin