SOL Continent Line lisää kolmannen aluksen Hanko–Rostock-reitille
Lehdistötiedote 3.12.2014
SOL Continent Line lisää kolmannen aluksen liikennöimään Hanko‒Rostock-reittiä kasvaneen kysynnän takia. Tammikuun 2015 lopusta alkaen M/V Merchant liikennöi tätä lyhyintä Suomen ja Saksan välistä reittiä yhdessä kahden sisaraluksensa, M/V Vikinglandin ja M/V Vasalandin, kanssa. Siitä lähtien uudessa aikataulussa on viisi viikoittaista lähtöä kummastakin satamasta. Näin reitillä voidaan kuljettaa huomattavasti aiempaa enemmän rahtia.
”Tulimme tälle kilpaillulle markkinalle vuonna 2012 haastajana, joka keskittyy yksilölliseen asiakaspalveluun”, kertoo Ragnar Johansson, Swedish Orient Linen toimitusjohtaja. ”Asiakkaat ovat ottaneet meidän hyvin vastaan. Liikenteen määrä kasvu osoittaa, että toimintatapamme on oikea ja markkinoilla oli tarvetta kolmannelle toimijalle.”
Reitti Hangosta Rostockiin on lyhyin Suomen ja Saksan välillä, vain 517 merimailia eli vajaa 960 kilometriä. Vuonna 2015 voimaan astuvat päästösäädöksien ja niistä johtuvien merkittävien lisäkustannusten valossa lyhyt reitti on kilpailuetu, jonka ansiosta SOL Continent Linen hinnat ovat edullisia verrattuna markkinoiden keskiarvoon.
M/V Vikingland, M/V Vasaland ja M/V Merchant ovat identtisiä 1A super -jääluokiteltuja sisaraluksia, joiden kapasiteetti on 2100 kaistametriä.
Swedish Orient Line on laivayhtiö, jolla on yli 103 vuoden historia ja kokemus. Nykyään liiketoimintaan kuuluu laajasti erilaista merikuljetustoimintaa, kuten ro-ro-aluksien liikennöinti, projekti- ja kappaletavararahti, sekä kaupalliset ja tekniset johtotehtävät. Yrityksen Pohjois-Euroopan ro-ro-aluksien verkostoa on äskettäin laajennettu huomattavasti. Nykyiset reitit ovat Hanko‒Rostock, Kemi‒Oulu‒Lyypekki‒Antwerpen‒Zeebrugge-Tilbury sekä Göteborg‒Zeebrugge. Lisätietoja: Svenska Orient Linien
Lisätietoja:
Ragnar Johansson
Managing Director
Kai Peränen
Freight and Operation Manager
Email: [email protected]
Email: [email protected]